Hei! Tämä on ensimmäinen luku sadusta Tähkäpää! Tarinassani on selviä vaikutteita Disneyn Kaksin karkuteillä-elokuvasta ja Barbien Tähkäpää-elokuvasta. Toivottavasti tykkäätte, tarina saa vielä kaksi muuta osaa. :)
Tarinan prologi
Olipa kerran kaukaisessa maassa eräs kuningaskunta. Sitä hallitsivat rakastetut kuningas, ja kuningatar. Kuninkaan linnan lähellä oli aukea, vihertävä kukkula, jonka päälle auringonvalon pisara synnytti eräänä päivänä taikakukan.
Eräs vanha noita tiesi kukan ihmevoimista jo kauan ennen muita.
Yhtenä päivänä kuningatar oli saamaisillaan lapsen, mutta hän oli hyvin sairas. Kuningas lähetti linnan sotilaat etsimään parantavaa yrttiä.
Noita meni taikakukan luo ja lauloi erään tietyn laulun:
Valos ihme suo
Pieni kukkanen
Anna takaisin
Onneni eilinen
Se eilinen.
Laulu sai noidan nuortumaan, oikeastaan se oli taikakukan ansiota. Mutta sotilaat saapuivat lähelle kukkulaa ja noita yritti piilottaa kukan. Mutta liian myöhään. Sotilaat löysivät kukan ja noita oli poissa jo tuossa vaiheessa.
Taikakukkaa sekoitettiin veteen, ja se paransi kuningattaren. Syntyi terve tyttö, prinsessa. Sen nimi on Tähkäpää.
Nyt pääsemme itse tarinaan:
Tähkäpää oli kuin äitinsä, paitsi että hänellä oli kultaiset, pitkät hiukset. Hiuksissa oli jotain maagista, mutta vielä ei tiedetä, mitä...
Kuningatar leikki mielellään prinsessatyttärensä kanssa.
Myös Tähkäpään isä, eli kuningas, rakasti tytärtänsä niin paljon kuin isä voi lastansa rakastaa.
Tähkäpää vanhempineen asuivat isossa linnassa, jossa oli monta eri huonetta ja oli koristeellinen.
Illalla kuningas ja kuningatar menivät nukkumaan, ja kaikki tuntui olevan täydellistä.
Vaan Tähkäpää ei nukkunut. Hän tutkaili ihmeissään linnan sisustusta.
Muistatteko vielä sen vanhan noidan? No, hän löysi salakäytävän yläkertaan, jossa Tähkäpää oli vanhempiensa kera.
Noita asteli hiljaa Tähkäpään luokse. Hänen nimensä oli Gothel.
Tähkäpää huomasi Gothelin kehdon vieressä. Hän ihmetteli, että kuka tuo nainen on.
Gothel otti Tähkäpään syliinsä.
Hän kulki salakäytävän tikapuita pitkin alas.
Alhaalle päästessään Tähkäpäälle tuli nälkä. Hän rupesi itkemään lujaa.
"Shh, hiljaa Tähkäpää! Älä itke! Apua!" Gothel sanoi hätääntyneenä.
Tähkäpään vanhemmat olivat heränneet, ja tiesivät kuulleen tämän itkeneen.
Kuningasisä meni alakertaan ja huusi tytärtään.
"Tähkäpää! Tyttöni! Missä olet?"
Kuningataräiti meni puolestaan ulos etsimään Tähkäpäätä.
Hän juoksi ja juoksi, huusi ja huusi, muttei mitään. Ei ollut mitään enää tehtävissä. Kaikki oli mennyttä. Tai niin he ainakin luulivat...
*****
Gothel vei Tähkäpään salaiseen piilopaikkaansa, mikä oli kuningaskunnasta taempana.
Hän tiesi Tähkäpään taianomaisista hiuksista (muistattehan, että taikakukan voimat siirtyivät Tähkäpäähän), ja lauloi sen tietyn laulun:
Valos ihme suo
Pieni kukkanen
Anna takaisin
Onneni eilinen
Se eilinen.
Samalla Tähkäpään hiukset alkoivat loistamaan.
Gothelin hiukset muuttuivat ruskeiksi, nuorekkaiksi. Hän nuortui!
Sen jälkeen Gothel alkoi laittamaan pähkinäsoppaa ruoaksi.
Tähkäpää nukkui tyytyväisenä kehdossaan, muttei kuitenkaan tajunnut että hän ei ollut oikeassa kodissaan.
Samaan aikaan poika nimeltään Eugene Fitzherbert oli kaupungin toisella puolen kasvamassa. Hän oli taapero, kuten Tähkäpääkin. Ai miten hän tähän tarinaan liittyy? No se selviää tarinan edetessä...
Tältä näytti Gothelin ja Tähkäpään salainen piilopaikka. Se oli torni.
Täällä se torni sijaitsi, kaukana kuningaskunnasta. Upeat maisemat...
Tässä oli ensimmäinen Tähkäpään luku. Toivottavasti tykkäsitte. Seuraavassa luvussa kerrotaan, miten Tähkäpää kasvaa lapsesta teiniksi, ja lopulta aikuiseksi. Myös muuta jännittävää tapahtuu, mutta en kerro vielä, mitä. Muistakaa kommentoida! :D
Kiva alku, mutta hieman lyhyt. Kuvat olisivat kyllä voineet olla suurempia.
VastaaPoistaKiva idea tehdä satuja simssillä. :)Hahmotkin ovat oikein onnistuneita.
Kiitokset kommentista, Meri-Tuuli! Muutin kuvat nyt isommiksi. Ne olivat siksi pienempiä, koska luulin että ne menisivät yli blogin reunojen. En tehnyt pitkää alkua, koska ajattelin että tarina etenisi liian nopeasti silloin. Toivottavasti kuitenkin tykkäsit :)
VastaaPoistaTodella mahtava aloitus! :D Tästä tykkäsin todella paljon..Osa oli mielestäni sopivan mittainen..Mulle tuli tarinaa lukiessa paljon mieleen DIsneyn Kaksin karkuteillä-elokuva ja hyvin toteutit nuo kaikki lapsen kaappaamiset ja muut jutut..Kuningas ja kuningatar ovat myös oikein onnistuneita hahmoja..Ja unohtamatta tekstiä..Sitä oli ihana lukea ja se jotenkin tempaisi mukaansa :) Jatkoa odotellessa! :)
VastaaPoistaKiva aloitus ja mukavaa, että pääsit aloittamaan tarinan kirjottaminen. Sadut ovat ihania <3 Viimeisessä kuvassa hieno maisema :)
VastaaPoistaIhana tarina. Kaksin karkuteillä onkin oma suosikki piirrettyni. :)
VastaaPoistaInnolla odotan mitä olet keksinyt jatkoon.
Oikein mukava alotus tälle tarinalle. Tosi hyvä idea tehdä näistä piirretyistä ns. simstarinoita!
VastaaPoistaJään seurailemaan ja voinpa linkittääkin noille mun sivuille. :)
Kiitokset ihanista kommenteista! Kiva kun tykkäätte. Hedgehog, kiitos linkityksestä. Käy hyvin. ;) Ja muuten, seuraava luku ilmestyy myöhässä, sillä en nyt ehdi pelaamaan sillä Tähkäpää-tallennuksella. Toivotaan, että jaksatte odottaa. :)
VastaaPoista