Tarinoita Sims 3- pelillä toteutettuna

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Tähkäpää: Luku 3 (2/2)


Hei taas kaikki! Tämä toinen puolikas tästä luvusta ilmestyikin nopeasti! Nyt näette onnellisen lopun Tähkäpään tapaan, lukuiloa kaikille! 
P.S. osa on aika lyhyt, mutta ytimekäs silti!


                    Tähkäpää ja Eugene saapuivat kuninkaanlinnan pihalle, tällä kertaa he lähtivät tornin alakerrasta (muistatte kai sen salaoven?). Tähkäpää katsoi kuningatarta, eikä voinut uskoa että tämä olisi hänen äitinsä.


                      Lopulta Tähkäpää tunnisti äitinsä.
"Voi rakas tyttöni! Tähkäpää, ihanaa että olet elossa!" kuningatar sanoi Tähkäpäälle onnellisena.
"Äiti!" Tähkäpää vastasi ja halasi tätä.
Kuningasisä itki takana, koska hän oli niin onnellinen ja hämmentynyt tästä kaikesta.


                  "Isä!" Tähkäpää sanoi halatessaan häntä.
           "Voi Tähkäpää", Kuningas sanoi iloisena.
     "Isä ja äiti, minulla on teille paljon kerrottavaa", Tähkäpää ilmoitti.


 Häävalmistelut olivat jo alkaneet. Tähkäpään kerrottua hääsuunnitelmistaan Eugenen kanssa, kuningas tuli niin iloiseksi, että käski nuorenparin menevän seuraavana aamuna naimisiin.




Eugenen äiti (joka on kuvassa oikealla) pääsi myös asumaan kuninkaanlinnassa. Eugenesta tulisi prinssi, sillä hän menisi prinsessan eli Tähkäpään kanssa naimisiin...




Tässä on tarkempi lähikuva Anna Fitzherbertistä. Eikö hän olekin kaunis nainen?


 Aamulla Eugene söi herkullista voileipää kaupungin parhaimpien leipurien valmistamana.


                        Lopulta suuri hetki koitti. Nyt alkaisi pikkuhiljaa häähumu...


                                Eugene, kuningas, Anna (Eugenen äiti)  ja kuningatar pukeutuivat parempiin asuihin.


                    Sekä tietysti Tähkäpää, joka odotti innoissaan avioliiton auvoisaa satamaa.


            Nuoripari odotti vielä hetken, jotta kaikki vieraat ehtivät tulla katsomaan h-hetkeä.



                             "Tahdotko sinä minut, Tähkäpään vaimoksesi?" Tähkäpää kysyi Eugenelta.
                            "Tahdon", Eugene vastasi. Sitten oli hänen vuoro kysyä.
                        "Tahdotko sinä ottaa minut, Eugenen mieheksesi?" 
                       "Tahdon", Tähkäpää vastasi.



Eugene pujotti Tähkäpäälle vihkisormusta.


                                Ja sen jälkeen Tähkäpää teki samoin Eugenelle.


                        "Julistan teidät mieheksi ja vaimoksi!" kuningas huusi.
                              "Voitte suudella morsianta", kuningatar lisäsi.


    Tähkäpää sai leikata ensimmäisenä palan hääkakusta. Eugene leikkasi sen jälkeen, ja lopulta vieraat ottivat oman osuutensa kakusta.




   Linnan henkilökunta, sekä perhe sai syödä etuoikeutetusti sisällä. Vieraat söivät ulkona heille varatuissa pöydissä ja tuoleissa.


  "Ihanaa elämää tällainen on", Tähkäpää ajatteli onnellisena. "Olen oikea prinsessa - ja Eugene on prinssini".


                                Vielä tuli juhlan huipennus: ilotulitusraketit!


                    Taivaalle syntyi upea ilotulitusshow, joka oli näyttävä ja kaikin puolin korea.


                                    Eikö olekin mahtavia kuvioita? :D


                                  "Rakastan sinua eniten koko maailmassa", Eugene sanoi.


                                         "Niin minäkin sinua", Tähkäpää vastasi.
                                      He suutelivat onnellisina.


 Rakkauden syleily tuntui niin tutulta ja turvalliselta, etteivät Eugene tai Tähkäpää voineet miltei lopettaa sitä...


                                  Hääyö sujui romanttisesti sängyssä oleskellen.


Linna näytti kauniilta myös yölläkin. Ihana suihkulähde kruunasi kuninkaanlinnan koristeellisuuden.



 Tähkäpää luki edelleen kirjoja, ja nyt hän luki erästä rakkaustarinaa nimeltään "Kaunotar ja hirviö".


   Eräänä iltana Tähkäpää tuli raskaaksi! Hän odotti vauvaa! Miten iloinen yllätys tämä olikaan!

                                          9 KUUKAUTTA MYÖHEMMIN:


Yhdeksän kuukauden kuluttua odotus oli päättynyt. Tähkäpäästä tuli äiti ja Eugenesta isä, sillä he olivat saaneet kaksi poikavauvaa.


  Poikien nimet olivat Flynn ja Philip. Suloisia lapsia he olivatkin. Ties vaikka heille syntyisi vielä tyttö, jonka nimi on Merida, tai toinenkin...

    Kiitoksia lukemisesta! Seuraavaksi on luvassa Shina - julkkistytön elämää! Se kertoo koulukiusatusta tytöstä, mutta josta monien vastoinkäymisten jälkeen tulee supertähti. Näkemiin hetkeksi.   :)

5 kommenttia:

  1. Voi miten ihana loppu kun pariskunta sai vauvoja <3
    Hyvä tarina oli kokonaisuudessaan.
    Ja nyt oottelemaan tulevia tarinoitasi :)

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä Pisaran kanssa. Söpö kun loppuu noin eikä aina niihin häihin. Shinan tarina vaikuttaa myös kiiinnostavalta. Osittain liian modernit asut ja asiat vähän ärsyttivät, mutta kyseessähän on satu eikä historiallinen tarina. :)

    VastaaPoista
  3. Pisara ja Meri-Tuuli: Kiitos ihanista kommenteistanne! Muuten Meri-Tuuli, olet oikeassa siinä että ne tietyt kylpytakit yms. vaatteet olivat huono valinta, mutta itse asiassa en ehtinyt niitä paljoa muutella, kun piti kiirehtiä osan valmistelussa. Toivon, että piditte silti tarinasta ja uskon että uudet kuvat Shinan tarinasta kiinnostaisivat (en tahdo kerskailla, mutta kannattaa silti katsoa ne!) :D

    VastaaPoista
  4. Kivan lopetuksen keksit tarinalle :) Ei se perus "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti", joka oli hyvä.. Tähkäpää sai suloiset kaksospojat ja pääsi yhteen takaisin oikeiden vanhempiensa kanssa.. Uutta tarinaa odotellessa! Tuo Shinan tarina kuulostaa mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
  5. Muutin muutamaa kuvaa. Meri-Tuulen kommentti siitä että modernit vaatteet ärsyttivät, sai minut muuttamaan hahmojen asuja eri kohtauksissa. Olen aikamoinen perfektionisti! :D

    VastaaPoista